Helmi Kuirinlahti (s. 2002) on nuori taiteentekijä Turusta. Hän käsittelee taiteensa kautta toivon, onnen, oivalluksen ja käänteentekeviä hetkiä, jotka ovat tapahtuneet hänen, läheisten tai muiden ihmisten elämässä. Helmin teosten tarkoituksena on tuoda toivoa, tuoda ihmisten tarinat kuulluksi sekä laittaa miettimään myös elämän huippukohtia, sillä Helmi ajattelee, että surullisen usein muistamme parhaiten huonoimmat hetkemme.
Helmi on aloittanut taiteen tekemisen itsenäisesti harrastaen ja vuodesta 2021 Helmi on toteuttanut taiteen tekemistä määrätietoisemmin kevytyrittäjyyden kautta. Nyt Helmi tavoittelee unelmaansa tehdä taidetta monimuotoisesti työkseen ja on valittu vuonna 2022 Suomen Taiteilijat ry jäseneksi.
Helmiä kiehtoo tehdä taidetta, jonka taustalla on kertomuksia. Helmi yhdistelee teoksissaan symboliikkaa, sekä esittävää ja abstraktia taidetta. Pääsääntöisesti Helmi maalaa teoksensa akryylimaaleilla, mutta tykkää käyttää teoksissaan myös marmorointia sekä muita materiaaleja. Suunnitellessaan teoksiaan Helmi tykkää maalata suunnitelmansa akvarelleja, tusseja ja puuvärikyniä apuna käyttäen. Helmiä kiehtoo myös käyttöesineiden uudistaminen omalla tyylillään sekä digitaalisen taiteen tekeminen.
Helmi haluaa rohkaista myös muita ilmaisemaan luovuuttaan. Hän jakaa kuvia ja kertomuksia teostensa taustalta Instagramissa sekä kuvaa taideaiheisia videoita YouTube -kanavalleen: Helmi Kuirinlahti.
”Tahdon taiteen olevan lähellä ja helposti lähestyttävää
jokaiselle”
Tietoa tulevista ja menneistä taidenäyttelyistäni, sekä tapahtumista, joissa olen mukana. Tietoa kunniamaininnoista ja saamistani avustuksista.
Ansioluetteloni ja työhistoriani.